
Helpompaa ääntä !
Ota yhteyttä!
contact@frostysound.fi
Moikka, olen Kuura, ääniteknikko ja miksaaja
Olen helposti lähestyttävä ja monipuolinen äänen asiantuntija. Ääni on kiinnostanut minua aina, ja tätä harrastusta seuratessani olen ennättänyt keräämään kokemusta tapahtuma- ja studioäänen parissa jo kymmenen vuoden verran. Lisäksi olen opiskellut itseni diplomi-insinööriksi akustiikan alalla.
Polkuni tapahtumatekniikan parissa alkoi Otaniemessä vapaaehtoisista koostuvassa tapahtumatekniikkatiimissä. Pitkälle toistasataa keikkaa myöhemmin olin ennättänyt kerätä kylliksi kokemusta lähteäkseni jatkamaan omillani. Sittemmin olen päässyt toteuttamaan kymmeniä juhlia eri esiintyjien kanssa. Lisäksi olen ollut tekemässä joitain Suomen suurimmista tapahtumista, kuten Helsinki Pride, Sideways-festivaali ja Slush.
Toteutan tekniikkapalveluita monipuolisesti erilaisiin tapahtumiin ja projekteihin. Työskentelen pääsääntöisesti rakkaudesta lajiin, joten hinnoittelunikin on yleensä sen mukainen. Palkkion ei tarvitse välttämättä olla korkea kunhan se on reilu. Tavoitteeni on käyttää osaamistani sekä kalustoani mahdollistamaan kokemuksia erityisesti musiikin parissa niin itselleni kuin kuin kanssamuusikoillekin.
-
100+
Vapaaehtoisena toteutettua opiskelijatapahtumaa osana Teekkarispeksi ry:n tapahtumatekniikkatiimiä. 3 vuotta ohjaamassa yhdistyksen tekniikkatoimintaa. 2 miksattua musikaaliproduktiota.
-
4v
Freelance-teknikkona festivaaleilla, konferensseissa, messuilla sekä monissa muissa tapahtumissa Suomen johtavien tapahtumatekniikan toimijoiden riveissä.
-
200+
Miksattua keikkaa häissä, valmistujaisissa, syntymäpäivillä, yritystilaisuuksissa ynnä muissa tapahtumissa monenlaisten artistien kanssa ympäri Suomea.
“
„



Miksaus- ja tekniikkapalvelut
Bändeille
Ääniteknikon kanssa keikalla on hauskempaa. Sinun ei tarvitse huolehtia laadunvarmistuksesta kun paikalla on miksaaja varta vasten tuota tehtävää varten. Miksauksen ohella voin ottaa keikasta myös taltioinnin äänitarkkaamosta käsin sekä äänittää esityksen stereo- tai moniraitataltiointina.
Teen miksauskeikat asiantuntemuksella ja hyvällä fiiliksellä. Tekniikkavarastostani löytyy laadukkaan miksauskaluston ohella langaton kuulokemonitorointi jopa 8 muusikolle, mikrofonit ja DI-boksit n. 6-henkiselle bändille, mikrofonitelineet, ääni- ja sähkökaapelointi, sekä etäohjattava koristeluvalaistus lavalle. Miksausjärjestelmääni siivittää myös tasokas ja monipuolinen DSP-järjestelmä.
Häät, yritysjuhlat ja tapahtumat
Musiikki on kriittinen osa miltei jokaista tapahtumaa. Oli suunnitelmissasi sitten häät, kesäjuhlat tai yrityksen pikkujoulut, pienenee päänvaiva tekniikasta huomattavasti kun apuna on tapahtumatekniikan ammattilainen. Oma tekniikkavarastoni riittää kattamaan pienet ja keskikokoiset yksityis- ja yritystilaisuudet häistä paneelikeskusteluihin. Tarvittaessa voin yhteistyökumppanieni kanssa toteuttaa myös suurempia kokonaisuuksia.
Tekniikan lisäksi voin hoitaa tapahtumasi taustamusiikin joko DJ:n ominaisuudessa tai soittolistalta. Voin myös suositella tai etsiä tapahtumaasi DJt, live-bändit ynnä muut ikimuistoisten juhlien vetonaulat!
Produktiot ja muut projektit
Tapahtumien ja bändikeikkojen ohella myös kaikenlaiset muut projektit pitävät mielen virkeänä. Olen työskennellyt usean vuoden ajan harrastelijateatterin parisa yhdessä Suomen suurimmista opiskelijamusiikaaleista, Teekkarispeksissä, ja tämän kaltaiset tiiviit produktiot ovatkin lähellä sydäntäni. Apuani voit pyytää mihin vain miksaamista, äänituotantoa tai tapahtumatekniikaa kaipaaviin projekteihin. Olen joustava ja luova tyyppi ja työkalupakkini on suunniteltu liikuteltavuus edellä. Monenlaiset ideat mökkistudiosessioista taideinstallaatioihin ovat siis toteutettavissa!
Kalustovuokraus
Tekniikkavarastoni uumenista löytyy kattava kirjo kalustoa monenlaisiin tarkoituksiin. Ulosvuokraus on mahdollista minulle ennestään tutuille asiakkaille ja bändeille. Ensimmäisillä keikoilla olen kuitenkin itse aina mukana.
- Miksausjärjestelmä (32 stereo-kanavaa)
- Äänentoisto (n. 200 hlö)
- Mikrofonit 5 laulajalle ja rummuille
- DI-boksit (2x2ch, 2x1ch)
- Langaton kuulokemonitorointi 8 muusikolle
- Mikrofonitelineet, ääni- ja sähköjohdot
- Etäohjattavat LED-koristeluvalot
- Karaoke- ja DJ-laitteet
- Liikkuva studiolaitteisto
- Kenttä-äänityslaitteistoa
Kysy lisää tarjoamistani palveluista tai tilaa minut keikalle!
contact@frostysound.fi